Valokuvauksen näyttötyö

Ti 30.8. Aloitin etsimään itselleni asiakasta ja löysinkin kyseisen liikkeen Karkki & Herkku Salo. Kilautin sinne, tulin paikalle ja tulin liikkeestä ulos jo asiakkaan kanssa. Sovittiin että tulen käymään siellä hakemassa kuvattavia tavaroita To 1.9. Samana iltana kirjoitin blogiin asiakasesittelyn ja loin kyseisen Pinterest taulun.

Karkki ja Herkun pää sivustonsa on facebookki ja siellä he yrittävät tavoittaa lapsi perheitä ja lapsia. Heillä ei ole suoranaisesti tuotekuvia mitenkään erikseen taustoilla kuvattuja vaan ne ovat ihan hyllystä otettuja kuvia. Mutta minua kyllä erikseen pyydettiin kuvaamaan valkoisella taustalla tuotekuvia.

Ke 31.8. Tulin koululle ja varasin itselleni harjottelua varten kuvaushuoneen ja aloin suunnittelee harjottelukuvia. Myöskin tulostin uudet kuvauslainasopimukset ja kuvan käyttösopimukset. Myöskin aloin kirjoittaa ja suunnittelee minun aikatauluani.

5.9. Sain ensimmäisii harjotus ja mahdollisii tuotekuvia kuvattua. Koska heidän platformina toimii Facebook, se meinasin sitä että minun piti kuvata kuvia 1:1 kuvasuhteella ja myös haluttiin banneri kuva, joka meinasi että minun piti kuvata 2:1 eli noin 1920 x 600px. Rakensin itelleni taustan ihan vaan valkosesta kankaasta ja silitin sen semmosella höyrystinlaitteella.

Kameran asetuksia kun yritin kohdistaa siihen yhteen tavaraan: 1/50 f 2.8 ISO AUTO

Kameran asetukset, jotta saisin ”kaiken” kuvaani: 1/25 f 11.0 ISO AUTO

Kuvia siltä päivältä:

6.9. Alotin päivän koittamalla printtaa itelleni taustapaperii, mutta paperi loppu. Sitten kattelin eilisii kuvii ja poistelin huonompilaatusia/ turhia kuvia. Murskasin kuiteskin semmosia karkkitikkuja vasaralla ja laitoin niitä kiinne kankaaseen sinitarralla ja joitakin minä vaan asettelin. Mukana oli myös strösseliä.

Siltä päivältä kuvia:

12.9. Yritin aamusta taas tulostaa paperii taustalle, muttei taaskaan toiminut ja opettajalla oli omat huolensa, joten päätin sitten että koitan saada kuvattua bannerikuvaa ihan vaan valkoisella taustalla. Koska nää pitää saada tänään valmiiksi ja piste.

Myöhemmin kuvattuani editoin kuvia LR:ssä ja suurimmaks osaksi kuville oli lisätty: exposure, contrast, shadowes, blacks clarity ja dehaze. Poistettu/ vähennetty: highlights, whites ja ihan hitusen texturee. Joitain kuvia jouduin Healaamaa. Kuvat tallentuivat minulle esimerkiksi: Karkki-ja-Herkku-monster-tolkit-1.png .

13.9. Olen kotona kirjottamassa blogia etiäppäin ja päädyin sitten näihin kaikista kuvaamistani kuvista. Näitä kuvia mä voin katella semi tyytyväisenä 😀

14.9. Lähetän kuvat asiakkaalle.

10.4. En ole vielläkään saanut vastausta heiltä, joten päätän esittää tämän tälläsena.

Advertisement

Brunssi kuvaukset

Ekaksi käsitellään sanaa/ käsitettä Brunssi.

Brunssi

Brunssi on aamupäivällä syötävästä runsaan aamiaisen ja lounaan yhdistelmästä tai välimuodosta käytetty nimitys. Se syödään aamiaisen jälkeen ja lounasta ennen.

Tai miten mie selittäisin brunssin:

Brunssi olisi aamupalan jälkeen tapahtuva aamupala tyylinen helppo ruokailu. Eli esim munakaista ja pekonia, mutta lisää siihen viellä lihapiirakkaa ja salaattia.

Mutta siis meillä koulussa oli taas harjotus kuvaukset. Kuvauksen aiheena oli Brunssi. Sille piti keksii jonkinlainen tarina kuvauksells.

Täsä me maalattiin meidän kuvauksiin taustaa.

Minun ryhmäni sovittiin että kuvauksen tarina olisi 2 henkilön brunssi tapaaminen ja toinen haluu kosia sitä toista. Brunssi olisi kotimainen fillis ruokapöydän äärellä. Meidän täyty ottaa tarinakuva, tuotekuva ja flatlay.

Tarinaa kertova kuva
Flatlay kuva kattauksesta

Kukaan teist ei varmanakaan tajunnut että se toinen ihminen, ketä kositaan on mannekiini. Tuossa kuvia ennen ja kuvauksien aikana siitä mannekiinista 🙂

Stailaus

  • Stailaus on kuvan tarinan visualisointia sommittelun ja rekvisiitan avulla
  • Stailaus luo kuvaan halutun ja kohderyhmää puhuttelevan fiiliksen.

Tehostevärit

Ympäristöään voimakkaampi, kirkkaampi tai puhtaampi tehosteväri kiinittää huomion.

Kuvakulma

  • Kameran sijainti ja suunta kuvaushetkellä
  • Tarkoitus on saada kuvattavan kohteen parhaat puolet

Kolmanneksen sääntö

  • Kuva jaetaan 9 neliöön ja niiden kohtauspisteitten kohdalla on se noin suurinpiirtein ihmisen katse ekana kiinnittymässä, jos siinä on esine tai ihminen.

Kontrastit

  • Tumaa – vaalea
  • Pyöreä – kulmikas
  • Kiiltävä – matta
  • Rosoinen – sileä
  • Kuviollinen – yksivärinen
  • Valo- varjo
  • Kylmä – lämmin

Tuotteiden lukumäärä valokuvissa

Pariton (3,5,7) on mielenkiintoisempi kuin parillinen (2,4,6)

Pinta-ala

Pieni ON tehokasta

Symmetria luo tasapainoa, tyyneyttä ja levollisuutta

Tuotteet kannattaa ryhmittää ja rytmittää. Esim samankaltaisuuksien yhdessä kuten muodot ja värit. Muista myös tarkistaa mm. etiketiien suunnat.

Rekvisiitta

  • Tukee kuvan tarinaa
  • Ei vie liiaksi huomiota kuvattavalta kohteelta
  • Kertoo kuvan arvomaailmasta

Lokaatio

Ulkona (ainakin Suomessa) on hankala valita hyvä päivä ja hyvät olosuhteet kuvauksiin, joten kannattaa yleensä tyytyä studioon.

Luonto

Jos menet luontoon kuvaamaan niin kannattaa kuiteski:

  • varautua eri säänmuutoksiin
  • hankkia lisävaloja valo-olosuhteisiin
  • pukeutua säänmukaisesti ja varalta lämpimämmin

Valokuvausta

Koulupolkuu seuraajat pääsevät tekemään 4-5 asiakastyötä koululla 3 hengen ryhmissä. Lopuksi jokainen hankkii sen kuudennen asiakkaan itse ja siitä sitten tehdään näyttö.

Yrittäjäpolkuu seuraajat pääsevät rauhassa tekemään n. 8 toimeksiantoa asiakkaalleensa. Yrittäjäpolun valitsee opiskelijat joilla on oma yrityksensä tai ovat työssäoppimassa.

Kuvan tavoitteet

  • myyvä
  • houkutteleva
  • inspiroiva
  • tuote esiin
  • tyylikäs
  • trendikäs
  • tuo viestin esiin

Palvelun suunnittelu ja toteuttaminen, 15 osp

Suunnitella

  • Kohderyhmän määrittely ja ymmärrys
  • Ideointi ja luonnostelu
  • Jäsennelty kuvasuunnitelma
  • Innovatiivinen ja laadukas kuvakokonaisuus

Toteuttaa

  • Kameratekniikan hallinta
  • Prosessin aikataulutus
  • Houkuttelevat ja myyvät kuvat
  • Kuvien viimeistely, kuvakäsittely ja optimointi
  • Kustannusarvio ja tuntikirjanpito

Vuorovaikutus

  • Asiakashankinta
  • Neuvottelu asiakkaan kanssa
  • Palautteen vastaanottaminen
  • Yhteistyön tekeminen eri toimipiteiden kanssa

Kuvausjärjestelyn kulku

Asiakas ja kohderyhmä

  • Asiakashankinta
  • Toimeksiannosta sopiminen
  • Kohderyhmään tutustuminen ja sen yksityiskohtainen määrittely | Moodboard

Kuvaussuunnitelma

  • Prosessin vaiheistaminen ja aikataulutus
  • Tiedonhankinta ideoinnin tueksi |Pinterest
  • Ideointi, luonnostelu
  • Kuvauslokaation suunnittelu
  • Rekvisiitat, mallit jne.

Esivalmistelut ja kuvaaminen

  • Kuvauslokaation maalaus, tapetointi, siivous ja järjestely
  • Kameran tekniikat
  • Jalustat, valaistus
  • Kuvien tarkastelu
  • Uudelleen kuvaaminen

Kuvakäsittely ja optimointi

  • Kuvien valitseminen
  • Kuvakäsittely
  • Kuvien optimointi julkaisualustalle sopiviksi
  • Kuvien talletus ja arkistointi

Ideointiin vaikuttavat asiat

  • Asiakkaan toimialat
  • Kohderyhmä – elämäntyyliin eläytyminen
  • Tavoiteltavat tyylit (romanttinen, minimalistinen, runsas, sporttinen, luonnonmukainen ym.)
  • Kuvan käyttötarkoitus
  • Mikä on kuvan tavoite (ohjeistus, inspiraatio, tuotteen myynti jne.)
  • Kuvan julkaisualusta
  • Kuvan elinkaari

Kuvan julkaisualusta

  • Julkaisualusta vaikuttaa merkittävästi kuvan suunnitteluun ja sommitteluun
  • Kuvan mittasuhteet
  • Googleta ennen kuvasuunnitelman tekoa julkaisuympäristön mittasuhteet
  • 1:1, 4:5, 4:8 jne

Sanoja joita kuulin tunnilla ja halusin googlata selitettyinä

Semiotiikka eli merkkioppi on filosofinen suuntaus, joka tutkii merkkien, kuten sanojen, semantiikkaa eli merkkien merkitystä.

Wikipedia

Vanitas-maalaukset ovat asetelmamaalauksia, jotka aiheillaan muistuttavat ihmisen kuolevaisuudesta, elämän lyhyydestä ja maallisen rikkauden katoavaisuudesta.

Wikipedia

Kaksiportainen katseen logiikka – esim. maalaus jossa näköala tai mitä me nähään ei ole se mitä maalari näki.

Julkaisualustoja on monia ja niitä on esim.

Ig, TV, FB, Planssi, VSCO, Googlen kuvahaku, Pinterest, Käyntikortti, Tarrat, Vaatteet, Aikakausilehdet, Tumblr, verkkokaupan sivut ym…

Käyttötarkoituksia on monia ja niitä on esim.

Kuvapankki, Luonnos, Taide, Resepti, Opettaminen/ opetusmateriaali, muisto, Tunnelma, Inspiraatio, Taustakuva, Dokumentointi, Vaalit, Tuotekuva, Informaation välineenä, muraalit ym…

Työnjako

  • vääntäkää rautalangasta kaikki työtehtävät
  • pilko työtehtävät pienempiin asioihin

Bloggaus/ammattityöt

  1. Asiakashankinta: Miten asiakas on hankittu? Kuka asiakas on? Mitä olette sopineet asiakkaan kanssa = toimeksianto, linkki yrityksen sivuille, printcreenit somesivuilta.
  2. Aikataulutus + prosessin työvaiheet
  3. Mindmap

Rekvisiitta

  1. kysy asiakkailta budjetti
  2. kysy kuvista! -> jotta kuvasta saadaan houkutteleva
  3. mindmap
  4. luonnostele
  5. työvaiheita

Kuvauslainat

  1. luettelo (hyvin tarkka) mitä on saatu lainaan
  2. sopimukseen saako tuotepakkauksia avata
  3. milloin lainat haettu päiväys, milloin pitää palauttaa päiväys

Stailaus ja tuotekuvaus

Stailaus

  • Stailaus on kuvan tarinan visualisointia sommittelun ja rekvisiitan avulla
  • Stailaus luo kuvaan halutun ja kohderyhmää puhuttelevan fiiliksen

Kompositio – sommitelma konteksti

Linjaukset

  • horisontaaliset linjat
  • vertikaaliset linjat
  • diagonaaliset linjat

Tehostevärit

Ympäristöään voimakkaampi, kirkkaampi tai puhtaampi tehosteväri kiinnittää huomion

Kuvakulma

  • kameran sijainti ja suunta kuvaushetkellä
  • tarkoitus saada kuvattavan kohteen parhaat puolet

Kolmanneksen sääntö

  • ihminen kiinnostuu kuvassa olevasta ihmisestä
OSA 4: KUVAN KOLMIULOTTEISUUS

Kontrasti

  • Tummaa – vaalea
  • Pyöreä – kulmikas
  • Kiiltävä – matta
  • rosoinen – sileä
  • Kuviollinen – yksivärinen
  • valo – varjo
  • kylmä – lämmin

Lukumäärä

Pariton (3,5,7) on mielenkiintoisempi kuin parillinen (2,4,6)

Pinta-ala

Pieni ON tehokas

Symmetria

Luo tasapainoa, tyyneyttä ja levollisuutta

Rytmit ja ryhmät

  • Samankaltaisuudet yhdessä kuten: sama muoto, väri, koko, pienemmästä<suurempaan
  • Rytmit on kuten samaa etäisyyttä toisistaan monella objektilla tai esim pieni, suuri, pieni, suuri ja jne.

Suunta

tarkista mm. etikettien suunta

Rekvisiitta

  • tukee kuvan tarinaa
  • ei vie liiaksi huomiota kuvattavalta kohteelta
  • kertoo kuvan arvomaailmasta

Lokaatio

  • Mitä kuvausympäristön taustamateriaalit (seinät, lattiat, katot) kertovat katsojalle?
  • Luoko tausta rauhaa, levollisuutta, levottomuutta, tunnelmaa jne.

Luonto

  • säävaaraus
  • valo-olosuhteet
  • sattuma
  • miten tuotteet säilyvät myyntikuntoiina

Pukeutuminen

  • säämukaisesti
  • värikartan/lokaation/ympäristön mukaisesti

Valokuvaustekniikka I

Muistikortti

Millainen muistikortti valitaan?

Valmistaudu siihen että kamerassa on 2 korttipaikkaa. Kannattaa siihen ensimmäiseen laittaa sen isomman kokoisen kortin.

Kortin nopeus

  • MB/s megabittiä sekunnissa (tiedonsiirron yksikkö)

Kortin koko

  • GB = gigabitti

Kuvalaadut

  • RAW (paikka1)
  • JPEG (paikka2)

RAW = raaka kuva on isompikokosempi kuva kuin JPEG, koska se sisältää enemmän fine detaileja kuin koottu kuva JPEG

Ennen kuvaamista

Tyhjennä muistikortti alustamalla

Muistikortin alustus:

  • muistikortin alustus tyhjentää kaikki tiedot muistikortista
  • ota kaikki tarvitsemasi kuvat talteen ennen alustusta
  • menu – valinta – OK
  • alusta molemmat muistikortit ennen kuvaamista

Valitse käytettävät kuvalaadut

Kuvalaadun valinta:

  • menu – valinta – OK

RAW= Raakakuva, mikä sisältää kaiken mahdollisen tiedon

  • pystyy muokata paljon
  • tiedostokoko suuri
  • tarvitsee ammattiohjelman avautuakseen
  • korkea laatu ja värien toisto

JPG TAI JPEG = pakattu ja värikorjattu kuva

  • pystyy muokkaamaan jonkin verran
  • tiedosto maltillinen
  • toimii verkossa

Ylivuoto = täyttää ensin 1. kortin täyteen ja sitten alkaa täyttää 2. korttia

Valitse kuvauskohteeseen sopivin objektiivi ja valitse tarkennus

Objektiivin valinta:

  • kiinteä polttoväli vai zoom?
  • 28mm = flatlay, suuret rakennukset, maisemat
  • 50mm = interiöri kuvat
  • 85mm = muotokuva
  • 105mm = lähikuvat kasveista, hyönteisistä
  • Kiinteä polttoväli 50mm.
  • Pieni aukkoarvo eli suurin aukko 1.8

Objektiivin tarkennustila:

  • M/A = automaatti
  • M = manuaali

Rungon tarkennustila:

  • AF = automaatti
  • M = manuaali

Tarkastele lokaation valaistusta ja valitse iso-arvo

valotus-iso-arvo-diagrammi - Kamerakoulu.fi

Iso herkkyysasetukset:

  • menu – valinta – OK

Aukon esiasetus A:

  • paina kiekon keskellä olevaa painiketta
  • pyöritä A osoittamaan valkoista merkkiä

Näytön tietojen lukeminen

Näytön tiedot:

  • 1.3” = suljinaika (runko)
  • f 1.8 = aukko (objektiivi)
  • ISO 100
  • kapea syväterävyys
  • suuri aukko

Suljinaika