Valokuvauksen näyttötyö

Ti 30.8. Aloitin etsimään itselleni asiakasta ja löysinkin kyseisen liikkeen Karkki & Herkku Salo. Kilautin sinne, tulin paikalle ja tulin liikkeestä ulos jo asiakkaan kanssa. Sovittiin että tulen käymään siellä hakemassa kuvattavia tavaroita To 1.9. Samana iltana kirjoitin blogiin asiakasesittelyn ja loin kyseisen Pinterest taulun.

Karkki ja Herkun pää sivustonsa on facebookki ja siellä he yrittävät tavoittaa lapsi perheitä ja lapsia. Heillä ei ole suoranaisesti tuotekuvia mitenkään erikseen taustoilla kuvattuja vaan ne ovat ihan hyllystä otettuja kuvia. Mutta minua kyllä erikseen pyydettiin kuvaamaan valkoisella taustalla tuotekuvia.

Ke 31.8. Tulin koululle ja varasin itselleni harjottelua varten kuvaushuoneen ja aloin suunnittelee harjottelukuvia. Myöskin tulostin uudet kuvauslainasopimukset ja kuvan käyttösopimukset. Myöskin aloin kirjoittaa ja suunnittelee minun aikatauluani.

5.9. Sain ensimmäisii harjotus ja mahdollisii tuotekuvia kuvattua. Koska heidän platformina toimii Facebook, se meinasin sitä että minun piti kuvata kuvia 1:1 kuvasuhteella ja myös haluttiin banneri kuva, joka meinasi että minun piti kuvata 2:1 eli noin 1920 x 600px. Rakensin itelleni taustan ihan vaan valkosesta kankaasta ja silitin sen semmosella höyrystinlaitteella.

Kameran asetuksia kun yritin kohdistaa siihen yhteen tavaraan: 1/50 f 2.8 ISO AUTO

Kameran asetukset, jotta saisin ”kaiken” kuvaani: 1/25 f 11.0 ISO AUTO

Kuvia siltä päivältä:

6.9. Alotin päivän koittamalla printtaa itelleni taustapaperii, mutta paperi loppu. Sitten kattelin eilisii kuvii ja poistelin huonompilaatusia/ turhia kuvia. Murskasin kuiteskin semmosia karkkitikkuja vasaralla ja laitoin niitä kiinne kankaaseen sinitarralla ja joitakin minä vaan asettelin. Mukana oli myös strösseliä.

Siltä päivältä kuvia:

12.9. Yritin aamusta taas tulostaa paperii taustalle, muttei taaskaan toiminut ja opettajalla oli omat huolensa, joten päätin sitten että koitan saada kuvattua bannerikuvaa ihan vaan valkoisella taustalla. Koska nää pitää saada tänään valmiiksi ja piste.

Myöhemmin kuvattuani editoin kuvia LR:ssä ja suurimmaks osaksi kuville oli lisätty: exposure, contrast, shadowes, blacks clarity ja dehaze. Poistettu/ vähennetty: highlights, whites ja ihan hitusen texturee. Joitain kuvia jouduin Healaamaa. Kuvat tallentuivat minulle esimerkiksi: Karkki-ja-Herkku-monster-tolkit-1.png .

13.9. Olen kotona kirjottamassa blogia etiäppäin ja päädyin sitten näihin kaikista kuvaamistani kuvista. Näitä kuvia mä voin katella semi tyytyväisenä 😀

14.9. Lähetän kuvat asiakkaalle.

10.4. En ole vielläkään saanut vastausta heiltä, joten päätän esittää tämän tälläsena.

Advertisement

Graafisen näyttö

Tämä postaus sisältää ensimmäisen näyttöni kulusta ja töistäni ja metodeistani ja asiakkaastani. Ensimmäinen kerta kun teen tämmöisen joten tärisen kun kirjoitan tätä ja hikoilen koska pelottaa että jotain tää kirjoittamatta tai tekemättä. Katotaan miten tää menee. 😀

Kuinka sain Sarin asiakkaakseni?

Kaverini vinkkasi kyseistä paikkaa, joten kouluun tultua (30.5.) klo:10-> lähdin soittelemaan ja sain Sarin asiakkaakseni. Puhelimetse kerroin mikä oli homman nimi ja kyselin s-postia missä voisin ottaa kiinne asiakkaasta. Puhelussa tuli heti puhuttua käyntikortti tarpeesta.

Miten työnteko alkoi

Seuraavaksi laitoin turhan pitkän s-postin missä selitin viellä lisää tästä työstäni ja kyselin mitä asiakas haluaisi käyntikorttiinsa ja mitä hän haluaisi lähetysvalmiiksi tuotteekseensa. Klo on jo 13:05 ensimäisenä päivänä ja pelottaa etten oo tehnyt tarpeaksi ensimmäiselle päivälle. Muistan kuitenkin että s-postin lukemisessa kestää hetki ja tänään en varmanakaan ehdi aloittaa hahmottelua (EHKÄ).

Minulla on kuiteskin viellä suunnittelematta monta asiaa ja tekemättäki pinterest taulu. Ja kuvaamatta työaluettani ja vaikka mitä. Aloin tekee omaa DIY To do listaa ja muistin että opettaja on tehny semmoisen isomman meille käytettäviksi, joten kävin nappamassa semmoisen. Täydensin siihen minun viikkosuunnitelmani ja todo listani.

Aloin kuiteskin leikkaamaan huomista, Ti 31.6. , varten käyntikorttimalleja. Sitä varten googlasin nopee ’käyntikortin koko’ niin perinteinen on 90x50mm.

Tiistai 31.6.

Pääsin aloittamaan heti aamusta suunnittelemaan käyntikorttimalleja. Ja semmoisen 27 käsin tehdyn mallin jälkeen valitsin minulle mieluisimmat. Ja sitten vasta aloin tekee niitä Adobe Illustratorissa.

Ja koska teen käyntikortteja niin loin ne taustat saman kokoisina. Laitoin niihin bleediksi 3mm ja värimaailmaksi vai mikä onkaa CMYK, koska se on menossa kuiteski painettavaksi.

Aloittaneena huomasin että asiakas kertoi kyllä mitä halusi käyntikorttiinsa, muttei antanut esim sitä logoa jota halusi siihen. Laitoin siitä viestiä. Tiistai päivä menee kokonaan käyntikortin suunnittelussa ja luomisessa.

Keskiviikko 1.6.

Sain asiakkaalta Tiistaina illalla logonsa, mutta latasin sen vasta Keskiviikkona kun pääsin koululle. Keskiviikko aamu meni siinä kun laitoin logoa paikalle ja poistin siitä harmaan taustan.

Ruokailun jälkeen pääsin lähettämään seuraavat ensimmäiset käyntikortti mallini:

!Huom eka on yksipuolinen joten sen takaosa on vaa valkoinen!

Seuraavaksi aloin etsimään ja tarkastelemaan muiden ihmisten hinnastoja.

Päädyin sitten ’parantamaan’ hinnastoa erottelemalla palvelut toisistaan bokseilla tai viivoilla. Myöskin otsikot olivat useesti lihavoituja tai eri värillä kirjoitettuna.

Hahmottelut meni heti Illustratoriin.

Torstai 2.6.

Sain asiakkaalta hyvän palautteen koskien käyntikortteja. Takaosa haluttiin pitää valkoisena, koska siihen oli helppo kirjoittaa seuraavan ajanvarauksen muistiin. Minulle siitä syttykin idea että voin kokeilla jättää tilan esim laittamalla vaan viivan sitä tekstiä varten. Eli siis suunnittelua vaan torstaina. Päivä oli sitten myöskin lyhyt koska oli ajanvarauksia iltaäivällä.

Perjantaina 3.6.

Aamusti sain hahmoteltua ja täydennettyä käyntikortteja ja hinnastoa. Tarkistin että kaikki tekstit ja boksit ja kuvat olivat tasaisesti toisistaan Align toolilla. Sen jälkeen lähetin ne asiakkaalle.

Tässä on lähettämäni mallit:

Ruokailun jälkeen kirjoittelin blogia ja vaihdoin kuvien nimiä, jotta voisin liittää ne tänne.

Maanantai 6.6.

Huomasin ettei sähköpostissa lähetetyt hinnastot ja käyntikortit olleetkaan lähteneet perjantaina. Nyt ngl vituttaa. Noh lähetin nyt aamulla ne. Tässä välissä kun odottelen vastausta niin voisinki ja siis niin teenki että bloggaan.

Sain vastauksen/ palautteen joskus 10 aikaan ja koko maanantain tein uutta hinnastoa. Nimittäin otin hinnaston tekstit nettisivulta, jossa sitten olivat väärät hinnat. Olin aika kauan koneella ja päätä alko särkee ku tuijjotin pelkkää näyttöa koko ajan enkä muistanut pitä taukoja 😀

Tiistai 7.6.

Aamulla tein hinnaston loppuun ja samalla myös käyntikorttia. Klo 10 mennessä sain ne uudistettua ja lähetettyä asiakkaalle. Tällä kertaa tarkistin viellä että se oli löhtenyt eikä ollut minun ’luonnos’ lehtiössäni 😀

Päätin sitten alkaa blogaamaan siitä etiäppäin.

Keskiviikko 8.9.

Lähetin asiakkaalle viimeisimmät luonnokset ja ’valmiit’ tuotteet

Lähettelin tarjouspyyntöjä.

Torstai 9.9.

Juttelin asiakkaan kanssa asiitä miten etenemme, koska asiakas halusi tilata lisää kanttiskortteja ja lahjakortteja ja vielläpä muokata niitä.

Ei kyllä ole vielläkään vastannut ja kirjoitan tätä Sunnuntaina 12.6.

Miten käyntikorttien luominen tapahtui

Eli siis laitoin logon siihen kulmaan johon halusinkin sitten valitsin vaan align toolista keskitä mahdllisuuden nii se laittoi sen logon vertikaalisesti keskelle sitä artboardia. Sen jälkeen laitoin nimen ylimmäksi siihen kohtaan, josta haluaisin että kaikki tekstit alkaisivat. Otin muut tekstit siihen samaan valituksi painamalla shift näppäintä ja sitten painoin viellä kerran m1 sen nimen kohtaa ja sitten vasta align ruudukosta Horizontal align left näppäintä. Silleen tarkistin että kaikki tekstit ovat/ alkavat samasta kohtaa. Nimen ja tittelin välillä oli 1mm distribte spacingia. Tittelin ja ensimmäisen tekstin yhteydenotto laatikosta oli 5mm distribute spacingia. Yhteydenotto laatikossa on 3 tekstiä ja niiden kohdalla otan siitä keskimmäisestä ne 2 muuta 3mm etäisyydelle. Nettisivun jälkeen osoite on 6mm etäisyydellä.

Hinnaston teko

Hinnaston palvelun ja palvelun sisällys tekstin distribute spacingi on 1px. Otsikon ja palvelu osion spacingi oli 25px. Otsikon ja palvelun välillä oli 5px, palveluiden välillä oli 3px.

Kortin painaminen

Lähetin salosta- turkuun asti painotaloille tarjouspyyntöjä, kysyen hintaa normaalille käyntikortille, jossa toinen puoli olisi kokonaan valkoinen ja se käyntikortti olisi ollut normaalin käyntikortin tuntunen. Sain hyviä tarjouksia ja ilmoitin niistä asiakkaalle. Asiakas ilmoitti myöhemmin halunneensa tilata lisää myöskin muita hänen korttejaan kuten lahjakorttinsa. Ja sanoi että voi ihan itse tilata kaikki omasta valitemastaan painotalostaan. Lähetin sitten ’kieltäytymis’ viestin kaikille painotaloille.

Hiusstudio Sarilla

Hiustenlaittoa hymyillen, olet lämpimästi tervetullut!

Hiusstudio Sarilla- logo

Hiusstudio Sarilla sijaitsee Salossa, Kauppakeskus Plazan ja Linjurin kulmalla Annankadulla.

Hiusstudio Sarillan omistaja on Sari Kavén, joka on vihdoin päässyt luomaan oman yrityksensä pitkän samana alan töitäa tekemisen jälkeen. Sari on ollut toisen paikan/ studion työntekijänä 1990- luvun alkupuolelta saakka, joten kokemusta on kertynyt. Sari on omista osaamisistaan ikuisesti kiitollinen pitkäaikaiselle työnantajalleen, joka minun mielestäni kuulostaa tosi rohkealta ja lupaavalta 🙂

Kaipaatko rentoa hemmotteluhetkeä osaavissa käsissä? Tervetuloa Hiusstudio Sarillaan viettämään hetkinen kanssani. Teen sinulle hiustenhoidon rentouttavalla päänhieronnalla,suunnitellaan sinulle uusi väri hiuksiin tai kiva piristävä hiustenleikkaus.Voit nauttia kupin kahvia tai teetä hiustenlaiton yhteydessä ja nauttia tunnelmasta. Liikkeeni sijaitsee keskellä kaupunkia,ihan Plazan ja Linjurin kulmalla. Tervetuloa,odotan sinua ilolla!

Hiusstudio Sarilla

Harhautuslintujen kuvaus

Salon Akvaarioliike antoi meille harhautuslintuja ja retkeilytuolin kuvattaviksi. Haasteena oli lintujen pinnan kuvaus. Koska toiset olivat pehmeitä ja toiset kovapintaisia. Muuten kuvaus oli helppoa, koska ei tarvinnut muuta kuin tuotekuvaa, joten ei rekvisiittaa ja saa käyttää vain yksiväristä taustaa.

Saatiin rakennettua helppo täysin valkoinen lokaatio meidän tiimin ’nurkkaan’ pöydän päälle.

Sit ku saatiin linnut ulos pakkauksistaan, niin minä en vaan voinut olla pelleilemättä niitten kanssa. Voit kattoo IG:stäni mitä meinaan :’). + ei me niit tällee oikeasti kuvattu, kunhan vaan saatiin pelleiltyä.

Kuvat olivat meilkeinpä jo lähetyskunnossa, kun saatiin ne kuvattua. Piti kuiteski tallentaa niit eri resoluutioina, kun joittenkin pitäisi mennä lehteen.

Malleja meidän kuvistamme:

Tällä kertaa sain lähetettyä kuvat asiakkaille itse. Myöskin kehtasin vihdoin pyytää palautetta samassa s-postissa, kuin kuvat.

Palaute

Asiakas piti kuvista. Kuvat olivat juuri semmoisia kuten asiakas halusikin. Ei ylimmäärästä rekvisiittaa ja nimenomaan tuotekuvia.

Oma motorola

Misä onnistuin: Pinnan kuvaamisessa. Se pinta oikeasti erottui kuvistani.

Misä en onnistunut/ pitää viellä harjotella: Asiakkaalle kuvien ja s-postin lähety. Olin aivan hukassa kun yritin kirjoittaa viestiä asiakkaalle. Onneksi tiimi auttoi 🙂

Vilikkala kuvaus

Me päästiin käymään ryhmällä Vilikkalan luona Suomusjärvellä Keskiviikkona 19.1.22. Jari Toivonen otti meidät tosi lämpimästi vastaan ja vaikka hänelle tuotiinkin tuotteita aamusta, niin hän teki meiän olon kotoisaksi antamalla meille aikaa, juotavaa, katella tuotteita ja katalogeja.

Vähän kuvia tilasta josa oltiin ja juteltiin ja näkyyki jo vähän noita pakkauksia joita tuotiinkin sinne.

Täsä kuvia ku purettiin kassit koululla. Näissä oli mukana tämmöset 3 kassia pakattuina, joita me emme avanneet, koska haluttaisiin kuvata tuotteet pakkauksissaan.

Täsä ois pienii luonnoksii ja ideoita joita tein 4 eri kassista ja yhestä pienpussukasta

Täsä seuraavaksi oltiinkin jo rakentamassa kuvauslokaatioita vilikkalalle ja kuvattiin niitä kasseja.

LOPPUTULOS

Kuvat ovat kuvaajien valitsemia lemppareitaan

Minun kuvani

Vilikkala palaute

Vilikkalan palaute oli tosi rakentavaa. Hän huomautti virheemme tai asiat jotka oltaisiin voineet tehdä toisten ja myöskin kuvien hyvät puolet. Minä itse pidin palautteesta, koska se oli monipuolinen ja pitkä ja tosi yksityiskohtaisesti kerrottu.

———————————————————————————————————————————-

Oma motorola:

Misä onnistuin: Pienimmän (globe hope) kassin kuvauksessa.

Mitä miun pitäis viel harjottaa: Lokaation ja rekvisiitan ettiminen/rakentaminen/hankinta.

Marjon kuvaaminen

Ensiksi me päästiin ryhmässä kirjottamaan mindmappia tuotteiden sisällöstä ja tutustua niihin. Sen jälkeen alkoi rekvisiitan hankinta.

Täsä me yritettiin saada pinkkiä taustaa, mutta koska me ei löydetty kankaita niin me yhdisteltiin ja testailtiin maaleja sopiviksi ja maalattiin tämmönen pieni tausta kokonaan. Se kyl kaartu seuraavana päivänä, niin me laitettii se painojen alle 😀

MUTTA SIITÄ EI OLLUT HYÖTYÄ 😥

Sit tuli kuvauspäivä. Ihan ekana kävin kaupasta ostaa itselleni ruusuja ja nyppisin niistä noita ruusun terälehdet. Sitten silitin tuon pohjakankaan suoraksi. JA sitten vasta aloin kuvaamaan. Täsä on 3 eri kuvausvaihettani kun alotin flatlaylla ja lopetinkin. Ja välissä otin ihan vaan suoraan tuotekuvia. NGL meni hermot kameraan ja kuvaksiin. Onneksi nää ’behind the scenes’ oli hauska kuvata ja helppo ja nopea ja sentää onnistuneita.

LOPPUTULOKSET

Asiakas kertoi pitäneensä kuvista ja aikoo käyttää niitä. Asiakas myös kertoi että kuvaukset oli opettavaisia hänen osaltaan asiakkaana.

Oma Motorola:

Misä onnistuin: Lokaatiossa, tunnelmassa ja rekvisiitassa

Misä en onnistunut/ tarvii harjotella lisää: Mulla oli fokussin kanssa ongelmia alussa, joten pääsin kuvaamaan omia tuotteitani kahesti. Eli siis pitäis kattoo/ harjotella tota kamera tekniikkaa enemmän.

Salon akvaarioliike

Salon akvaarioliike on yli 40 vuotta toiminut, monipuolinen eläinkauppa Salossa. He tarjoavat monipuolista tarvikevalikoimaa lähes kaikille lemmikkeille ja he myös myyvät lemmikkejä, kuten kaloja ja hamstereita.

Saimme liikkeen asiakkaaksemme, kun käytiin vaan myymälässä kysymässä kassalta. He olivat tosi innokkaita saamaan meidät valokuvaamaan heidän tuotteitaan niiden nettisivuille.

Pinterest taulu kuvien inspoille:

Salon Akvaarioliike Oy logo

Vilikkala

Vilikkalassa sijaitseva Vilikkala yritys on tunnettu heidän kotisäkeistä. Kotisäkkejä on yli 30 erilaista mallia. Helppoa varainhankintaa kouluille, seuroille ja yhdistyksille.

Saimme yrityksen asiakkaaksemme laittamalla s-postia heille. Asiakas oli aika innoissaan saada meidät opiskelijat kuvaamaan heille. Päästiin aika nopeasti vauhtiin, koska saatiin varattuanopeasti aika tapaamiselle heillä ja jutustelemaan mitä, miten ja milloin tuotteita kuvataan.

Vilikkala kassien tausta

Jari kertoi meille miten tää koko Vilikkala idea syntyi.

Kaikki alkoi tästä heidän BASIC kassistaan

Heidän Basic kassi oli alunperin kasvien kasvatusta varten. Jari kertoi kuinka he lukivat jostain testistä, joka oltiin tehty, jossa testattiin kuinka parempi ois tämmönen huopa kassi verrattuna keraamiseen ruukkuun. Ja testistä tuli ilmi, että huopakassissa olevat kasvit kasvoivat nopeammin ja juuretkin olivat paremmankuntoisia ja näköisiä kuin ruukussa kasvaneet. Ja sitten kun he alkoivat käyttää näitä, niin Jarin kaverit olivat varastelleet näitä säkkejä autoihin kauppakasseiksi ja lohkojenkanto kasseiksi ja siitä syntykin idea näitten myymisestä.

Taulu inspiä varten:

Vilikkala

Marjon Kosmetologipalvelu

Marjon Kosmetologipalvelu on rauhallinen ja hemmotteleva hoitola, joka tarjoaa monipuolisia kauneudenhoitopalveluita.

Printscreeni Marjon Kosmetologipalveluista niiden nettisivuilla

Hoitola on perustettu v. 2008 Someron keskustassa Osuuspakin talossa. Hoitola sijaitsee vielläkin Somerolla Joensuuntie 13:sta.

Me visualistit saimme Marjon asiakkaaksemme puhelimen välityksellä. Yksi ryhmän jäsenistä sai varattua hyvän ajan kun joku voisi piipahtaa ja hakea tuotteet koululle liikkeestä.

marjon kosmetologipalvelun logo

Pinterest taulu inspei varte:

SeKo Fix

Yritys tiedot

SeKo Fix on ajoneuvohoitola, joka hoitaa kaikenlaisten ulko ja sisäpintojen puhdistuksen, puleerauksen, kovavahaukset ja pinnoitukset.

SeKo Fix sijaitsee Torkinkatu 41, 32700 Huittinen

Perustaja on Severi Koivuniemi.

”Vankalla ammattitaidolla, rakkaudesta lajiin 🤟🔥 Jälki puhuu, kiilto ja kesto puhuttelee 💎 -Seko Fix”

seko fix logo

Asiakastyö

Seko fix tarvitsi somemainoksen liikkeestään. Somemainoksen piti sopia ig ja facebookin feediin.

Asiakkaan tykkäämä lopputyö: